Kodin sisustamisen ihanuus

3fb131ac4ff5fdde0e27fa6e98a889e3Olen visuaalinen ihminen ja nautin kauniista asioista – kukapa ei niistä pitäisi. Oman kodin haluaa tietysti mieluisan näköiseksi ja sisustus onkin aina ollut yksi suurimmista mielenkiinnon kohteistani. Jostain syystä pahimmat sisustusintoilut tulevat aalloittain: välillä ei tule pahemmin mietittyä asiaa, seurattua uusimpia trendejä tai osteltua sisustusjuttuja tai muita härpäkkeitä. Toisinaan sitten taas hulluus iskee ja lukulistalla on valtava määrä sisustuslehtiä ja -blogeja eikä uusimpien tuulien haistelusta meinaa millään saada tarpeekseen. Uusia ihanuuksia tulee hankittua kotiin tuon tuosta ja asunnon ulkonäkö muuttuu tiuhaan tahtiin. Elelen juuri nyt tuota vaihetta ja olen aivan innoissani kaikesta sisustamiseen liittyvästä! Eiköhän tämä tästä taas jossakin vaiheessa rauhoitu, mutta juuri nyt nautin inspiraatiostani täysin rinnoin.

Hurmaavat pastellit ja maanläheinen ote

Väreissä silmääni miellyttävät tällä hetkellä etenkin herkullisen vaaleat pastellisävyt, joita alkoi ilmestyä ensin vaatekaappiini ja sitten kotini sisustukseen. Missään vaaleanpunaisessa hattaraunelmassa en toki asu, mutta pieniä pastellisia yksityiskohtia on eksynyt kotiin kuin huomaamatta viime aikoina. Pastellisävyt ovat omimmillaan tekstiileissä, esimerkiksi koristetyynyissä ja vaikkapa verhoissa. Salaa haaveilen myös hennon minttuisen sävyisestä sohvasta, mutta vielä ei ole osunut silmiin sopivaa sellaista. En ole myöskään aivan varma siitä, miten vaalea sohva ja läikyttelevä luonteeni kävisivät yksiin arkipäivän tasolla.

Pastellisävyjen ohella olen tykästynyt melko maanläheisiin väreihin ja materiaaleihin, joihin on suunnitelmissa keskittyä jatkossa lisääkin. Aiemmin viehättänyt kokovalkoinen sisustus tuntuu tätä nykyä hieman kolkolta ja kliiniseltä tavoittelemani lämpimän ja ehkä hieman eksoottisiakin vivahteita sisältävän tunnelman rinnalla.

Silmä lepää huonekasveissa

Kasveihin olen hurahtanut aivan täysin. Aiemmin kotiani koristi vain pari hieman nuutunutta yksilöä, mutta nyt olosuhteet ovat hyvää vauhtia muuttumassa varsinaiseksi metsiköksi. Eloisa vihreä ja rehevyys piristävät asuntoa todella paljon ja kun valitsee helppohoitoisia ja vähällä kastelulla pärjääviä kasveja, ei niiden elossa pitäminenkään aiheuta päänvaivaa.

Kasvien ruukkuja valitessa pääsee myös leikittelemään uusilla ideoilla ja muokkaamaan kodin väri- ja materiaalimaailmaa. Olen erityisen ihastunut keraamisiin ruukkuihin, joissa saa mielelellään olla pientä rouheutta ja eksoottista vivahdetta. Huonekasvin ruukun vaihtamalla voi helposti tuoda uutta särmää sisustukseen!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *